Skip to content
image

JUURILLA, Liisi Myllykangas

Taidenäyttelyssä on esillä uniikkeja, grafiikalla toteutettuja, värikkäitä monotypioita, joiden inspiraationa on ollut luonto, värit, muodot.

Liisi Myllykankaan monotypioita Kankaanpään Galleriassa 2.-26.9.2026
Kankaanpään Galleriassa on esillä Liisi Myllykankaan monotypioita, uniikkeja grafiikan menetelmällä toteutettuja värikkäitä ja kehystettyjä maalauksia. Näyttelyn nimi JUURILLA viittaa kankaanpäälähtöisen taiteilijan juuriin Kankaanpäässä.
Näyttelyssä on esillä Liisi Myllykankaan uusia teoksia, mutta töitä myös aiemmilta vuosilta, mm. joitakin akvarellikaudelta.
Taiteilija on keskittynyt viimeiset kymmenen vuotta monotypioiden tekemiseen. Aikoinaan akvarellit innoittivat hänet kuvalliseen ilmaisuun 80- ja 90- luvulla. Työura kului johto- ja asiantuntijatehtävissä, minkä jälkeen maalauksellisen grafiikan opiskelu toi taiteeseen uuden suunnan, monotypiat.
Monotypioissa ja akvarelleissa on tiettyä samankaltaisuutta, sillä teos syntyy varsin nopeasti, eikä salli sen jälkeen muutoksia tai lisäyksiä. Monotypioissa kiinnostavaa onkin teosten spontaani toteuttaminen ja jokainen monotypia on ainutkertainen, uniikki.
Usein teosten inspiraationa ovat värit tai muodot ja myös luonto eri muodoissa näkyy töissä. Visuaalisuus, värit ja harmonia ovat taiteilijalle tärkeitä. Hän työstää teoksia intuitiivisesti ja useimmiten ilman tarkkaa suunnitelmaa.
Työt luodaan palettiveitsellä ja telalla laatalle, joka vedostetaan prässillä paperille. Monotypia tekniikkana on kiehtova ja mahdollistaa monenlaisia vaihtoehtoja ja ilmaisutapoja, joita voi edelleen kehittää. Monotypiatekniikka on herättänyt paljon mielenkiintoa ja taiteilija on pitänyt myös työnäytöksiä sekä ohjannut monotypiakursseja pienille ryhmille.
”Haluan teoksissani ihmetellä luonnon väriloistoa ja vivahteita sekä monimuotoisuutta ja ilmaista kauneutta ja sopusointua, jota maailma ympärillä tällä hetkellä erityisesti kaipaa.”

Valtakunnalliseen Galleriaviikkoon #galleriaviikko liittyen lauantaina 26.9. klo 11-14 järjestetään taiteilijatapaaminen, jossa Liisi Myllykangas on paikalla ja kertoo monotypioista, esittelee monotypiatekniikkaa sekä vastaa kysymyksiin. Kankaanpään Taideyhdistys ry:n kahvitarjoilu.
Näyttelyn aikana järjestetään suosikkiteoskysely. Kyselyn palkintona arvotaan la 26.9. klo 13.30 Liisi Myllykankaan pienikokoinen monotypia.

Kankaanpään Galleria, Jämintie 2 D, Kankaanpää
Taidenäyttely JUURILLA 2.-26.9.2026.
Avajaiset 1.9.2026 klo 18.
Avoinna ke 12-18, to-pe 12-16, la 11-14

Ajankohta
Ke 02.09.2026klo 12:00–18:00To 03.09.2026klo 12:00–16:00Pe 04.09.2026klo 12:00–16:00La 05.09.2026klo 11:00–14:00Ke 09.09.2026klo 12:00–18:00To 10.09.2026klo 12:00–16:00Pe 11.09.2026klo 12:00–16:00
La 12.09.2026klo 11:00–14:00Ke 16.09.2026klo 12:00–18:00To 17.09.2026klo 12:00–16:00Pe 18.09.2026klo 12:00–16:00La 19.09.2026klo 11:00–14:00Ke 23.09.2026klo 12:00–18:00To 24.09.2026klo 12:00–16:00
Pe 25.09.2026klo 12:00–16:00La 26.09.2026klo 11:00–14:00
Näytä lisää
SijaintiJämintie 2d, 38700 Kankaanpää
Kankaanpään Galleria
HintatiedotVapaa pääsy
KohderyhmäAikuiset
Matkailijat
Nuoret/opiskelijat
Puhelinnumero0402497517