Nojatuolimatka Latviaan
Syksyn toisella nojatuolimatkalla to 5.11. klo 17 suunnataan Latviaan. Illan matkanjohtajana toimii kirjasto- ja kulttuurijohtaja Jenni Kallionsivu.
Syksyn toisella nojatuolimatkalla to 5.11. klo 17 suunnataan Latviaan. Baltia on sopivan lähellä, kuitenkin riittävän kaukana.
Illan matkanjohtajana toimii kirjasto- ja kulttuurijohtaja Jenni Kallionsivu, jolla on pitkä kokemus työstä ja huvista balttien parissa. Ensimmäisen kerran hän kävi Latviassa vuonna 2001 ja ihmetteli heti erikoista tuttuuden ja vierauden sekaista tunnetta, jonka maa hänessä aiheutti. Tunteelle löytyi selitys yhteisistä tavoista ja sanastosta. Samalla on paljastunut kasapäittäin uusia kysymyksiä kielen lisäksi myös kuuluisista kivistä, lehmien nimeämisperinteistä ja liikennekulttuurista.
Tutustumalla Latviaan ja latviaan tulee kurkistaneeksi myös suomalaisten menneisyyteen: siihen, mikä meitä yhdistää ja erottaa. Jennin lempiasioita Latviassa ovat jugend-arkkitehtuuri, juhannusjuusto ja käsittämättömän ihana kieliopillinen ilmiö deminutiivi..
Yhteistyössä Harjavallan kirjasto- ja kulttuuripalvelut ja Sataopisto.